Harmittaa "kertojan" puolesta, että tilanteesi on tuollainen.
Meillä auttoi se, että sanoin ilman yhtään provosointia, että kaipaan miehen läsnäoloa. Ihan konkreettisesti kerroin, mitä se tarkoittaa, mitä toivon. Esimerkiksi, että mies tulee mukaan lääkärikäynnille ja istuu vieressäni. Oman mieheni kohdalla huomaan, että liikaa "ohjeistusta" ei kannata ladata kerralla. Ja näytän hänelle sen, että olen onnellinen, kun hän on sitten ollut mukana.
Meillä ensimmäisen raskauden aikana mieheni ei oikein olisi niin välittänyt lähteä lääkäriin, eikä ostoksille. En pakottanut, mutta muutamalle lääkärikäynnille vaadin häntä mukaan. Muistan, kun mies ei esimerkiksi halunnut nousta tuolilta ja tulla katsomaan lääkärin pikku monitorista vauvan sykettä, kun se ensi kerran näkyi. Vieläkään en usko, että hän ei olisi ollut kiinnostunut vauvasta. Ennemminkin kyse oli siitä, että hän ei koskaan ole erikoisemmin nauttinut siitä, että alapäätäni levitellään erilaisilla härveleillä. Hän ei vain kertakaikkiaan halua olla silloin lähimaillakaan.
Mies jää harmillisesti usein ulkopuoliseksi lääkärikäynneillä. Ollaan huomattu, että lääkäri saattaa puhua koko tunnin ajan vain minulle, eikä sanaakaan miehelleni.
Kävi tässä niinkin, että kun mieheni kysyi lääkäriltä kysymyksen, lääkäri kysyi jatkokysymyksen minulta, jonka muotoili jotenkin, että mitähän tarkoitit. Minä sitten käännyin mieheni puoleen ja kysyin häneltä, että niin - mitä tarkoitit. Oli kyllä koominen tilanne.
Erään lääkärin luona mies jäi lääkärin selän taakse, kun hän tutki ultralla vauvaa. Minä näin miehen selän takana katon rajassa olevan monitorin kautta vauvan ja mies sitten lääkärin puolikkaan selän takaa vähän vauvaa lääkärin pienestä monitorista. Ei ollut edes vieressäni penkkiä, jolle mies olisi voinut istua. Sanoinkin miehelleni, että ensi kerralla ihan itse siirrät tuolin siihen minun viereeni ja olet mukana kuuntelemassa, mitä lääkäri sanoo ja katsomassa vauvaa ja kysymässä kysymyksiä. Vaikka lääkäri ei häntä huomioisikaan.
Meillä on siis auttanut se, että kerron toiveistani. Ja välillä kerron ne sen verran napakasti, että mies ymmärtää, että nyt on parasta tulla mukaan lääkärille. Ostoksille en edes pyydä, koska hän ei ole koskaan nauttinut kaupoissa juoksentelusta. Mutta yllättäen hän on nyt itse alkanut katselemaan vauvan sänkyjä ja puhumaan eri hankinnoista nyt, kun vatsani on selkeästi näkyvä ja raskaus pitkällä. Minun puolestani saa käydä vaikka ostamassakin vauvantavaroita ilman minua. Onneksi kumminkin kysyy minunkin mielipiteen.
Tähän on kyllä myös kerrottava, että mieheni osallistumiseen on vaikuttanut se, että meillä valitettavasti kuoli ensimmäinen vauva ja on ollut myös keskenmeno. Sen tähden ehkä molemmat ymmärrämme valtavan hyvin tämän raskauden ja vauvan arvon, koko asian haurauden. Todella odotamme, että saamme pienokaisen kotiin asti hoivattavaksi.
