Minulla alkaa hermot mennä neljän seinän sisällä kyyhöttäessä. Olen synnytyksen jälkeen päässyt kolme kertaa pois kotoa ilman vauvaa lyhyeksi ajaksi. Vauva on nyt 5 viikkoinen. Välillä tuntuu, ettei puoliso ymmärrä yhtään kaipuutani olla rauhassa. Hän tuntuu todella itsekkäälle. Olen huomannut vauvan itkun jo alkavan ärsyttää, mikä on mielestäni huono juttu vuorovaikutuksen kannalta.
Mies ei ole rajoittanut menemisiään ja "isyysvapaallakin" on tehnyt töitä. Kuulemma yrittäjänä ei ole varaa pitää vapaata. Hän näkee ystäviään useamman kerran viikkoon/ käy harrastuksissa. (Tähän on kuitenkin aikaa).
Olen sairastanut kuukauden sisällä koronan ja rintatulehduksen. Nämä ovat vieneet voimat ja imetys ei ole onnistunut. Mies ei myöskään ymmärrä suruani imetyksen epäonnistumisesta.
Yövalvomiset väsyttää. Mies välillä herää hoitamaan vauvaa. Pyytäessäni apua saan sitä välillä ja toisinaan puoliso oma-aloitteisestikin hoitaa. Silti lapsen hoito on lähinnä minun vastuulla, vaikka sovimme ennen lapsen yrittämistä toisin. Välillä toinen jopa tokaisee, että minun pitäisi vaan pärjätä yms. Joskus jopa suuttuu, kun haluan hänen hoitavan. Hänestä kun kerta saan palkkaa vapaaltani ja minun ei tarvitse päivisin tehdä muuta, niin hoito kuuluu minulle. En saa päivällä nukuttua/levättyä. Illastakin hyvin pitkälti hoidan lapsen ja kotityöt. Toinen vielä ihmettelee miksi murjotan ja suuttuu siitäkin. Sitten kun sanon mikä vaivaa niin hän menee heti puolustuskannalle.
Toinen juhli myös raskausaikanani, mikä hiersi välejä. Koronan takia olen rajoittanut menojani aiemmin. En ole juuri nähnyt läheisiäni. Olen pääasiassa ollut vain kotona yksin. Mies ei ole välittänyt rajoituksista. Hänen hauskanpitonsa on mennyt minun ja vauvan edelle. Hän lupasi menojen loppuvan, kun vauva syntyy. Itsestäni ei sille tunnu. Tälläkin viikolla hänellä täydet työpäivät 7 päivänä (pitäisi olla loma) ja vielä harrastukset päälle. Lisäksi lauantaina saunailta puolille öin.
En enää tiedä mitä tässä pitäisi tehdä. Mielestäni miehen pitäisi olla enemmän kotona apuna. Omat sukulaisetkin asuvat kaukana, niin heistä ei ole apua enkä kehtaisi miehen puolen sukua pyytää avuksi. Kaduttaa koko lapsen saaminen, jos tämä elo onkin tällaista.
