Sivu 1/1

Kloorin hengittäminen raskausaikana

ViestiLähetetty: 27.11.2019 01:13
Kirjoittaja NJK
Hei,

Olen muutaman kerran altistunut siivotessani kloorihöyriylle, pisimmillään 3,5h ajan. Sekoitin kloorin kylmään veteen, mutta tein ilmeisesti liian vahvan liuoksen 1/3 klooria, tai ehkä jopa puolet klooria. Ensimmäisellä kerralla olin parvekkeella, niin että yksi parvekelasi oli auki ja toisella kerralla olin sisätiloissa, klooriliuosta oli vain pienessä pesuastiassa, joka oli tuon 3,5h lähettyvilläni, lähestulkoon nenäni alla. Onko sikiö voinut altistua näissä tapauksissa kloorille ja onko se voinut vaurioittaa sikiön kehitystä? Nyt olen rv 28, kun viimeisin alistuminen tapahtui ja edellinen altistuminen on ollut ehkä 18-20 viikkojen tienoilla. Molemmilla kerroilla kloorin haju alkoi jossain vaiheessa ärsyttää, mutta varsinaisia hengitysoireita ei muistaakseni tullut.

Re: Kloorin hengittäminen raskausaikana

ViestiLähetetty: 28.11.2019 21:12
Kirjoittaja Terveydenhoitaja Nina
Heippa,
Oletko keskustellut työterveydessä altistuksista? Yleensä työterveydessä käydään läpi työn vaaroja ja tarvittaessa työnkuvaan tehdään muutoksia, mikäli jokin työssä tapahtuva altistuminen voi olla haitaksi sikiölle.