Sivu 1/1

Vauva poikittain viimeisellä kolmanneksella

ViestiLähetetty: 05.04.2023 17:45
Kirjoittaja ummikko
Hei! Vauvani on kahdella edellisellä neuvolakäynnillä ollut hoitajan tunnustelun mukaan poikittain. Viimeksi (vko 26) sf-mittakin oli reilusti alle käyrän, ja hoitajan mukaan syynä oli juuri tuo vauvan asento jonka vuoksi kohtu on tavallista matalampi. Nyt viikolla 28 vauva on sen verran iso, että tunnen aivan selväsit kohdun ylä- ja alareunan olevan edelleen tyhjiä ja pehmeitä, ja kovemmat kohdat tuntuvat vatsan sivuilla. Vaikka hoitaja viimeksi sanoi, ettei hätää ole, pieni paniikki alkaa nyt nousta kun mennään jo viimeistä kolmannesta eikä vauvalla ole ilmeisesti mitään aikeita kääntyä. Missä vaiheessa tästä olisi syytä huolestua, ja onko mitään mitä voisin kotona tehdä suostutellakseni vauvaa kääntymään aiheuttamatta sille vaaraa? Voinko vaikuttaa asiaan esimerkiksi istuma- tai nukkuma-asennolla tai tukivyöllä?

Re: Vauva poikittain viimeisellä kolmanneksella

ViestiLähetetty: 07.04.2023 15:11
Kirjoittaja Terveydenhoitaja Nina
Moikka,

Näillä raskausviikoilla vauva "saa" olla vielä ihan missä tahansa asennossa. Vauvan kääntymistä pää alas eli raivotarjontaan voidaan odottaa rv 35-36, tämä on synnytystä ajatellen suotuisin asento. Mikäli rv 35-36 vauva on jossain muussa kuin asennossa kuin pää alaspäin, voidaan synnytyssairaalassa yrittää kääntää vauvaa raivotarjontaan.

Sinun raskausviikoilla vauvalla on vielä paljon tilaa ja hän saattaa kääntyä vielä monen monta kertaa, joten ei huolta. Odottele rauhassa, vauvalla on vielä pitkään aikaa kääntyä :) Sinun ei tarvitse tehdä mitään vauvan asennon vaihtamiseksi.