Imetyksen lopettamisesta on kohta vuosi aikaa. Edelleen mietin tuota aikaa itkulla. Olin kuin zombi. Pohdin onko huono kokemus vaikuttanut niin, jos saan toisen lapsen en pysty imettämään.
Olin päättänyt jo raskaus aikana, että imetän. Sain kuitenkin koronan synnytyslaitoksella ja maito ei meinannut millään nousta. Puristelin väkisin rintojani ja huudatin lasta 40C kuumeessa. En saanut levättyä, kun vauva huuti 1,5h välein. Kukaan ei voinut tulla avuksi. Puolisokin sairastui.
Yritimme epätoivoisesti kaikkia madollisia imetysapukeinoja ja korviketta ties millä letkuilla ja ruiskuilla. Lopulta luovutimme viikon päästä ja annoimme korviketta pullosta suoraan.
Rinnalla koitin käyttää lasta, mutta tämä aina huuti, kun ei saanut otetta. Itkin ja olin aivan loppu. Sain rintatulehduksen ja kuume nousi taas. Söin kefexin kuurin ja vauvan vatsa meni sekaisin. Huuti puolen tunnin välein. Päätin antaa pelkkää korviketta ja pumppasin rinnoista maitoa pois yrittäen saada tukoksia lähtemään. Kipu oli kauhea. Koitin uudelleen imettää ja lapsi sai raivokohtauksia rinnalla.
Sain uudestaan rintatulehduksen lähes heti antibioottikuurin perään. Sain antibiootit joilla ei voi imettää. Pumppasin maitoa viemäriin. Sukulaiset päivittelivät, kun en imetä ja kyllä tukokset sekä maidonnousulämpö kuulemma lähtee imettemällä. Kaikki kehuivat miten olivat kuukausia imettäneet ilman lisäruokintaa. Kuurin jälkeen annoin vuoroin pullosta ja vuoroin rintaa. Maidontuotannon olisi kuulemma pitänyt tasaantua lapsen ruokahalun tasolle.
Koin imetyksen ahdistavaksi ja joka kerta kun otin lapsen rinnalle taistelin vastaan ajatusta, että tämä on kauheaa. Ajatus yökötti. En ymmärrä kuinka joku voi tuntea siitä hyvää oloa. Tein sitä vain koska neuvolasta ohjeistettiin.
Kävin jopa imetysneuvonnassa sairaalalla. Pelkäsin, että lapseni sairastaa paljon, kun on korvikkeella osittain. Neuvolasta ja sukulaisten puheista tuli olo, että olen vain maidontuotantokone.
Luovuin 6kk jälkeen imetyksestä, kun maitoa ei juuri enää tullut. Vieläkin koen huonoa omaatuntoa, että imetystapahtuma lapsen kanssa ei todella lähentänyt vaan koin lapsen rasitteena. Pelkään, että se on vaikuttanut varhaiseen vuorovaikutukseen. Häpesin kylässä kun annoin pullosta ja koin ihmisten kommentit syyttävänä. Jopa junassa joku tuli kommentoimaan asiaa.
Vieläkin toinen rinnoista oireilee kipeänä aika ajoin. Mammografiassa olen 2x käynyt kerran löytyi nestekertymää viimeksi ei mitään. Tämä imetys on muuttanut itseäni niin, etten mielelläni anna puolisonkaan koskea enää rintoihini. Siksi mietin, miten voisin päästä tästä yli, jotta asiaa miettiessä ei tulisi paha olla.