Hei vierailija! Jos haluat osallistua keskusteluun, kirjaudu sähköiselle äitiyskortillesi ja klikkaa Keskustelu-linkkiä!
Rekisteröidy

Riittävän kuidun saanti

Riittävän kuidun saanti

ViestiKirjoittaja Ainis » 30.08.2020 16:25

Hei

Jo muutaman vuoden ajan leivät, pastat, riisit, kaurapuuro ym. ovat kuulunut ruokavaliooni vain satunnaisesti n. 1-2 päivänä viikossa syön näitä tuotteita.

Suosituksissa kuitenkin suositellaan syömään täysjyvätuotteita riittävän kuidun saamiseksi. Syön päivässä runsaasti kasviksia (mm. parsa-, kukka, hapan- ja lehtikaali, kurkku, tomaatti ja pinaatti) lisäksi syön n. 100g-200g marjoja, avokadoa ja jonkin verran palkokasveja. Jos kuidun saanti on jostakin syystä jäänyt vähäiseksi olen saattanut lisätä marjojen päälle ruokalusikallisen psylliumjauhetta.

Kaiken tuollaisen teollisesti tuotetun ruuan ja ylimääräisten höttöhiilarien karsiminen ruokavaliosta on saanut minut voimaan erinomaisesti. Olen energinen ja kaikki verikokeista saadut tulokset ovat huippuja, siitä lähtien kun karsin nämä pois, en ole ollut kipeä kertaakaan. Ennen olin jatkuvasti väsynyt, keskittymiskykyni kärsi ja olo voimaton. Raskaaksi tulin myös samantien kun lopetimme ehkäisyn.

Täysjyvätuotteiden, kuten leipä ja pasta, lisäämistä suositellaan odottaville äideille. Onko tämä pakollista? En millään haluaisi alkaa voimaan taas pahoin, mutta en halua myöskään riskeerata sikiötä. Onko tutkimuksissa todettu jotakin haittaa, jos hiilihydraattien saantia on hieman rajoitettu? Saako psylliumjauhetta käyttää? Olen viikolla 5.

Paljon kiitoksia vastauksesta jo etukäteen! :)

T. Huolestunut odottava äiti
Ainis
 
Viestit: 1
Liittynyt: 28.08.2020 08:47

Re: Riittävän kuidun saanti

ViestiKirjoittaja Terveydenhoitaja Nina » 04.09.2020 18:02

Tämän vastauksen on kirjoittanut terveydenhoitaja tai lääkäri. Terveydenhuollon ammattilaisten vastaukset näytetään vain iPana Äitiys-palveluun rekisteröityneille käyttäjille.

Rekisteröidy iPana Äitiys-palveluun ja ota sähköinen äitiyskortti käyttöösi ilmaiseksi osoitteessa www.ipana.fi!
Avatar
Terveydenhoitaja Nina
 
Viestit: 512
Liittynyt: 22.05.2014 14:55


Paluu Ravitsemus