Sivu 1/1

Perätilasynnytys vai sektio?

ViestiLähetetty: 23.03.2015 11:08
Kirjoittaja Snow
Olen joutunut miettimään tätä asiaa viime viikkoina todella paljon. Vauva on ollut perätilassa rakenneultrasta lähtien ja häntä on yritetty kääntää jo kaksi kertaa siinä onnistumatta. Sairaalassa ovat yrittäneet kovasti puhua perätilasynnytyksen puolesta ja perjantaina kävinkin lantion magneettikuvassa (tuloksia en vielä tiedä). Tällä hetkellä ei kyllä kumpikaan vaihtoehto (perätilasynnytys tai sektio) houkuttele lainkaan. Perätilasynnytyksessä pelottaa lähinnä se, että vauvalle sattuu jotain (pää jää jumiin, happivaje jne.). Sektio ei houkuttele leikkausarven ja sen aiheuttamien rajoitteiden takia (itse leikkausta en pelkää, kun minua on jouduttu leikkaamaan myös aiemmin eri syistä). Ongelmana tuntuu olevan se, että aiheesta on saatavilla todella vähän asiantuntijatietoa. Netissä tieto on lähinnä ihmisten kokemuksia, jotka käytännössä ovat sellaisia, joissa kaikki on mennyt loistavasti tai toisaalta kauhukertomuksia. Tuntuu, että on vähän yksin asian kanssa.

Minua kiinnostaisi, miten perätilasynnytys käytännössä tapahtuu eli millaiset ovat vaiheet. Millaista kivunlievitystä voi käyttää? Ensimmäisessä synnytyksessä epiduraali vei supistukset pois kokonaan eli voiko tätä käyttää kivunlievityksenä perätilasynnytyksessä (olen ymmärtänyt että sen tulisi sujua melko "luomusti")? Lisäksi kysymyksiä tuntuu tulevan lisää päivittäin useita...

Re: Perätilasynnytys vai sektio?

ViestiLähetetty: 23.03.2015 21:45
Kirjoittaja Terveydenhoitaja Hanna
Hei! Olet suuren valinnan edessä. Mikäli vauva ei ulkokäännösyrityksistä huolimatta suostu kääntymään, on valittava joko sektio tai perätilasynnytys. Valinnan tekemisessä auttaa lääkäri joka myös tekee päätöksen siitä onko perätilasynnytyksen yrittäminen turvallista. Tilanteessa huomioidaan äidin ja sikiön tilanne, tehdään lantion magneettikuvaus, sikiön painoarvio sekä huomioidaan edellisten synnytysten kulku. Lisäksi äidille on järjestettävä mahdollisuus keskustella lääkärin kanssa jotta hän saa tarpeeksi tietoa vaihtoehdoista. Synnytyksen kulussa ja kivunlievityksessä ei sinänsä ole eroa normaaliin alatiesynnytykseen mutta äidin voimien pitää riittää ponnistusvaiheeseen asti sillä imukuppiavusteinen ulosautto ei ole mahdollinen. Synnytyslääkäri on aina läsnä perätilasynnytyksessä ja lapsen tarkastaa syntymän jälkeen lastenlääkäri.

Re: Perätilasynnytys vai sektio?

ViestiLähetetty: 15.09.2015 11:42
Kirjoittaja Ensisynnyttäjä
Hei!
Oln itse saman valinnan edessä.
Vauvaa on koitettu kääntää, mutta se ei onnistunut. Kääntäminen oli todella kivuliasta, koska vauva on tiukasti rintaontelossa kiinni.
Minulle suositeltiin suoraan perätilasynnytystä ja puhuttiin vain kuinka helppo se on eikä kerrottu minkänlaisista riskeistä, mitä siihen liittyy.
Sektiosta sanottiin ettei suositella ja kerrottiin kuinka vaarallinen se on ja huonoksi vauvalle.

Minua raivostuttaa heidän käytös! En ymmärrä MIKSI minua painostettiin perätilasynnytykseen kertomatta sen riskeistä ja syyllistettiin sektion mahdollisuudesta???

Re: Perätilasynnytys vai sektio?

ViestiLähetetty: 18.09.2015 18:42
Kirjoittaja Terveydenhoitaja Nina
Hei Ensisynnyttäjä!
Varmasti olet järkyttynyt, mielessä on nyt niin paljon asioita läpikäytävänä. Jos lantionkuvauksessa kaikki on hyvin, pääsääntöisesti aina suositellaan alatiesynnytystä, sen riskit ovat aina pienemmät kuin sektion. Alatiesynnytystä suositellaan aina kuin siihen on mahdollista. Sinun tapauksessasi on hyvä, kun perätila tiedetään jo hyvissä ajoin, koska silloin synnytykseen voidaan varautua etukäteen eri tavalla, kuin ns. "yllätysperätiloissa". Perätilasynnytyksessä saat apua niin paljon kuin tarvitset, todennäköisesti lääkäri on hoitamassa synnytyksen kulkua. Ymmärrän, että perätilasynnytys jännittää.

Toivottavasti saat ajatuksiltasi nautittua raskausajasta! Voi hyvin, tulehan sitten kertomaan miten synnytys meni jos jaksat :)