Viimeiset tulokset

, , , 10 kommenttia

Siitä onkin aikaa, kun olen viimeksi tänne kirjoitellut. Hirveästi on tapahtunut uusia ja jännittäviä asioita. Niistä ensimmäisenä voisin kertoa suunnitelmani ensisyksylle, pääsin kuin pääsinkin nimittäin opiskelemaan fysioterapeutiksi TAMK:iin. Ala johon on vaikea päästä ja hakijoitakin ties kuinka paljon ja minä pääsin ensimmäisellä kerralla sisään? Vaikka hainkin lähinnä kokeilu mielessä. Tällähetkellä vapaa-aikani kuluu hyvin pitkälti anatomian ja fysiologian alkutentteihin lukiessa. Hirveästi uutta ja mielenkiintoista (vähän myös puuduttavaa) asiaa. Olen kuitenkin enemmän kuin innoissani tästä. Pääsen tekemään jotain niin erilaista kuin aiemmin ja uudesta ammatista on myös fyysisesti minulle hyötyä.

Olen tällähetkellä viikon minikesälomalla. Ainoa viikko, kun en kesän aikana ole töissä. Olen huomannut itsessäni pieniä työnarkomaanin piirteitä. Mutta minkäs teet, kun töissä viihtyy. Ilmakin on tällähetkellä mitä parhain, ei ole liian kuuma eikä vettä sada kuin saavista kaatamalla.

Sain äsken puhelun lääkäriltä. En edes odottanut mitään puhelua, mutta sydän hyppäsi samantein kurkkuun, kun hän esitteli itsensä. Kävin kuukausi sitten B-Trombosyytti -kokeissa (hyytymistekijä-kokeet). Sen verran harvinaiset kokeet oli kyseessä, että labrassa verikokeen ottajan piti ohjekirjasta katsoa, miten ne oikein otetaan. Luottavaisin mielin sitten vaan.. Lääkäri kertoi tulosten nyt tulleen. Kokeissa selvisi, ettei mitään vikaa löytynyt (edelleenkään). Olin varma, että kyllä nyt näistä viimeisistä se Jooan kuolinsyy paljastuisi, mutta ei.

Jokainen kivi on käännetty ja koe otettu. Miten oikeasti terve vauva kuolee aivan yhtäkkiä? Joku syy on pakko olla! Mutta kun ei vaan ole…ei ole mitään syytä… Jooan kuolemasta on kohta 7kk ja tässä samaisessa suossa rämmitään edelleen. Mikään asia ei etene, kukaan ei tiedä mitä Jooalle tapahtui. Kukaan ei tiedä mitä tässä vielä tulee tapahtumaan. Kukaan ei tiedä suodaanko meille vielä toista vauvaa saati kolmatta. Miten olenkaan jaksanut nämä kaikki kuukaudet rämpiä loputtomassa maastossa ja tietämättömyydessä. Samaiset pohdinnat ovat mietityttäneet minua samalla tavalla kuin tammikuussa. Huomaan miettiväni synnytystä ja niitä kamalia sanoja, jotka romahduttivat koko maailmani. Katselen myös Jooan kuvia kyyneleet silmissä. Miten siitä kaikesta onkin jo niin monta kuukautta aikaa. Juurihan Jooa vasta syntyi, en käsitä.

En kestä yhtäkään uutta vauvauutista enkä tietoa toisten ihanista lapsista. En pysty katsomaan raskaana olevia naisia, enkä niitä jotka työntävät vaunuja iloisina. En pysty istumaan kahvilassa, enkä käymään isoissa kaupoissa/ostoskeskuksissa juoksematta ostokset käsissä. Vaatekaupoista puhumattakaan. Vaikka kuinka kiertäisin lastenvaatteet, ne hyppäävät silmilleni samantein. Ahdistun paikoissa joissa on paljon ihmisiä. Varsinkin jos tiedä, että joukossa saattaa olla raskaana olevia. Maalaisjärjellä ajateltuna, heitä voi olla ihan missä vain. Elämäni on siis aikamoista suunnittelua. Tarkkaan täytyy miettiä kellonajat, milloin kannattaa käydä kaupassa tai lenkillä. Kaikki tämä vain siksi, että esikoiseni menehtyi? Ulospäin saatan näyttää aivan samalta kuin ennenkin, mutta päässäni pyörii niin monet asiat ja pelot, ettei kukaan muu niitä ehkä edes ymmärrä.

Asiat ehkä helpottavat ajan kuluessa, mutta minusta tuntuu, että tämä ”pelko” toisten naisten raskausuutisista ja vauvoista jää päähäni ainakin jokseenkin piilevänä. Toiset ihmettelevät edelleen jyrkkää suhtautumistani vauvoihin, kun onhan ”aikaa kulunut jo niin paljon”, toiset taas ymmärtävät sanomattakin kantani. Kumpa ihmiset voisivat ajatella jokseenkin samalla tavalla, kumpa voisin syöttää ajatukseni heidän päähänsä sanomatta mitään.

Olen jo niin väsynyt selittämään kantaani moneen kertaan samoille ihmisille. ”Mikset voi olla enää normaali? Mikset pysty näkemään ihmisiä, jotka olivat sinulle ennen kaikki kaikessa. Miksi sinusta piti tulla niin kylmä lapsesi kuoltua?” – Miksi minulta kysytään tämmöisiä kysymyksiä? Eivätkö ihmiset oikeasti ymmärrä? – Eivät he ymmärrä, vaikka kuinka niin väittävät..

Voisin jatkaa näitä kysymyksiä vielä vaikka kuinka paljon, mutta ei se ehkä mitään auttaisi. On ehkä ihan hyvä palata nyt lukemaan ihmiskehon anatomiaa ja pohdiskella muita asioita.

– Katariina –